tiistai 3. joulukuuta 2019

Komisario Koskinen vieraalla maalla


Seppo Jokinen: Mustat sydämet. Crimetime 2014. 337 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 16.5.2014.

Seppo Jokinen alkaa olla suomalaisen dekkarin tervaskanto. Tamperelaisen komisario Koskisen seikkailuista on saatu nauttia joka vuosi vuodesta 1996 alkaen.

Kolmen loistavan dekkarin jälkeen hän erehtyi viemään Koskisen ensin ruotsinlaivalle ja sitten Kreikan saaristoon. Eihän siitä mitään tullut. Koskinen kuuluu Sorin poliisiasemalle niin kuin reikä poliisin taukodonitsiin.

Vuodesta 2001 Koskinen on pysynyt tiukasti kotikulmilla ja Jokinen on kirjoittanut uskomattoman tasokkaan ja tasalaatuisen poliisiromaanien sarjan. Koskisen hahmo ja rikosten takana olevat inhimilliset murhenäytelmät muodostavat ajattoman kokonaisuuden, jolle ei löydy vertaa tässä maassa. Vuoden 1996 esikoisdekkari, lamakuvaus Koskinen ja siimamies toimii täysillä tänäänkin.

Joten mitähän tästä nyt tulee, kun Jokinen on vienyt Koskisen niin kauaksi Sorilta kuin se ylipäänsä on mahdollista? Koskinen muutaman kollegansa kanssa on Australiassa Sydneyn maratonilla, kun hän kuulee avunpyynnön selvällä suomen kielellä: auttakaa, kyse on ihmisen elämästä. Vastahakoinen Koskinen ryhtyy selvittämään Auli Kiuruvirran kadonneen sukulaistytön Valpurin tapausta.

Enteet eivät ole hyvät. Poliisi kaukana kotoaan ilman poliisinvaltuuksia. Ei tässä onnistunut edes norjalainen huipputaituri Jo Nesbø, jonka ensimmäinen Harry Hole tapahtuu myös Australiassa.

Jokinen sen sijaan onnistuu. Hän kuljettaa Koskisen Australiaan 1970-luvun alussa muuttaneen suomalaisyhteisön piiriin ja tuttu tasokas ote pitää, vaikka komisario tutkii katoamisen lisäksi kuolemia ja huijauksia ihan vain turistina vieraalla maalla. Australiaan siirtolaisiksi muuttaneiden tarinoita on selvästi kuunneltu ja niistä seulottu romaaniin meheviä henkilökuvia sekä toteutuneita ja etenkin toteutumattomia toiveita.

Kahteen aiempaan ja epäonnistuneeseen ”Koskinen vieraalla maalla” -dekkariin verrattuna Mustat sydämet toimii senkin tähden, että mukana on myös Sorin poliisilaitos Jokisen luomine tuttuine hahmoineen. Ulla Lundelinin johdolla Tampereella selvitellään nuoren pojan pahoinpitelyä, ja eivätkö vain Koskisenkin tutkimukset vaadi taustatyötä myös Tampereella. Skypen välityksellä Koskinen on tavallaan läsnä kahdella mantereella yhtä aikaa.

Mustat sydämet on Koskinen-sarjan 19. teos. Kun sen jännityksestä on selvitty, alkaa sen jännittäminen, millaisen juhla-Koskisen Jokinen meille vuoden kuluttua tarjoaa. Odotukset ovat korkealla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti