Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo. Atena 2018. 271 sivua.Julkaistu Kansan Uutisissa 18.12.2018.
Rikoskomisario Mikko Porvali päättää Karelia Noir -sarjansa kolmanteen osaan, josta ei tiedä, onko se lintu vai kala. Sarja kertoo viipurilaisista etsivistä Eckert ja Kähönen. Liikkeelle lähdettiin viinan salakuljetuksesta kieltolain aikana. Vuoden parhaana dekkarina palkitussa Veri ei vaikene -romaanissa elettiin muilutusten 1930-lukua ja päädyttiin Viipurin pommituksiin talvisodassa.
Kadonneen kaupungin varjo alkaa välirauhan kesästä ja etenee sitten nopeasti 1940-luvulle valvontakomission aikaan Suomessa. Aivan lopussa ollaan jo vuodessa 1962.
Sotahistoriallisena tietokirjailijana Porvali on Suomen kärkinimiä. Tietokirjat imaisevat lukijan kuin dekkari. Poliisiromaaneihinsa hän ei ole saanut samaa lentoa.
Trilogian päätösosa on sarjan heikoin. Siinä ei ole mitään yhtenäistä tarinaa. Kadonneen kaupungin varjo on enemmän sirpaleinen tietokirja sinänsä erittäin kiinnostavista sotahistoriallisista yksityiskohdista kuin ollenkaan kaunokirja, vaikka sellaiseksi se onkin naamioitu.
Kirjan painavinta antia on kuvaus Suomessa heti sodan jälkeen vallinneesta laittomuuden ajasta, kun suomalaisia oltiin luovuttamassa ilman syytteitä Neuvostoliittoon valvontakomission vaatimuksesta.
Ennestään tuttu on tarina siitä, miten suomalaiset estivät Viipuriin kätkettyjen radiomiinojen laukaisun soittamalla radiossa yötä päivää Säkkijärven polkkaa. Porvali kuitenkin kertoo siihen liittyvästä oivalluksesta mielenkiintoisesti.
Kirjan helmi on erikoinen sota-ajan todellinen rakkaustarina.
Romaanissa tutkitaan sodassa panssarintuhoojana ansioituneen puusepän epätavalliselta haiskahtavaa kuolemantapausta. Romaanissa kertojana toimineelle Jussi Kähöselle selviää, että hän olikin mieheksi tekeytynyt nainen. Puuseppä oli elänyt elämänsä miehenä, jotta pystyi jakamaan sen rakastamansa naisen kanssa. Sotaan hän osallistui pystyäkseen säilyttämään liittonsa – vaikka sitten kuoleman uhalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti