Norjakin on dekkarivalta

Julkaistu Kansan Uutisissa 24.11.2017.

Ruotsin dekkarimenestyksen jälkeen vuorossa on Norja. On ollut jo jonkin aikaa, mutta lähinnä lippulaiva Jo Nesbøn ansiosta. Jan-Erik Fjelliä markkinoidaan uudeksi ykköstykiksi – eikä aivan perusteetta. Nesbøn keväällä ilmestynyt Harry Holen paluukirja Jano toisti tutut kuviot varman päälle. Lopputulos oli kaavamainen ja tylsä.

Fjellin tie Suomen käännösmarkkinoille on ollut yllättävä pitkä, sillä pohjoismaisten käännösdekkareiden kysyntä näyttää ehtymättömältä. Hänen ensimmäiset dekkarinsa ilmestyivät 2010 ja 2012. Molemmat on suomennettu tänä vuonna.

Fjellin sankari on Norjan rikospoliisin Kriposin tähti Anton Brekke. Hänkin on yksityiselämässään huonosti käyttäytyvä, mutta ei sillä hurmaavan vastuuttomalla tavalla kuin Harry Hole. Brekke on vain kusipää. Poliisina Brekke ei ole sellainen supersankari kuin Hole.

Fjellin kirjoista ensimmäisenä ilmestynyt Ilmiantaja on näppärä ja omaperäinen, vielä aika pienen mittakaavan murhatarina. Öljybisneksellä rikastunut Wilhem Martiniussen on saanut nuoren tyttöystävän myötä ekoherätyksen ja yhtiökumppaneidensa järkytykseksi ilmoittaa vetäytyvänsä varmoja miljoonia takaavasta öljyhiekan hyödyntämisestä.

Kohta tämän jälkeen Martiniussen murhataan.

Toisaalla seurataan New Yorkin mafiassa urapolulla etenevää Vincent Giordanoa.
Norjassa juonilangat yhtyvät yllättävällä tavalla. Ilmiantaja on lupauksia herättävä esikoinen ja Vaaran varjossa Fjell jo lunastaa niitä.

Vaaran varjossa Fjell siirtyy siihen raskaampaan sarjaan, jossa dekkari on yhteiskunnan peili viihteen muodossa. Aiheena on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja ihmiskauppa Itä-Euroopasta varakkaaseen länteen. Sillä aiheella ei voi välttyä mieltä kääntäviltä kuvauksilta, mutta Fjell pitää kerronnan hallinnassa niin, että vaikutelmaa kauhuuksilla mässäilystä ei synny.

Erityisen syvälle ihmiskaupan syihin ja rakenteisiin hän ei edes yritä, joten matkaa huipulle on vielä. Sen minkä kirjoittaa, Fjell tekee hyvin. Kuviot sekoittuvat, kun takaa-ajajistakin tulee – joskus tietämättään – myös takaa-ajettuja. Opettajana työskennelleen vanhan pedofiilin murhan takana on älykäs ja yllätyksellinen sommitelma, jonka yhteydessä Brekkekin pehmenee ja lukija voi vain ihailla juonenkuljetusta.

Jan-Erik Fjell: Ilmiantaja ja Vaaran varjo. Molemmat suomentanut Hanna Arvonen.  Harper & Collins 2017. 365 ja 461 sivua.

Mia Krüger kuin Sillan Saga Noren

Nuori tyttö löytyy maastosta murhattuna. Ruumis on aseteltu linnunsulkien päälle ja häntä ympäröivä pentagrammi viittaa rituaalimurhaan.

Norjalaisen Samuel Bjørkin esikoisdekkarista Minä matkustan yksin tutut rikostutkijat Holger Munch ja Mia Krüger saavat Yölinnussa selvitettäväkseen monella tapaa tutun tuntuisen jutun.

Yhdellä tapaa tutun siksi, että kaikki kirjassa muistuttaa television menestyssarjaa Silta, jonka viimeisiksi jäävät jaksot alkavat uudenvuodenpäivänä. Holger on vanhempi, murheellinen ja perheongelmainen poliisi, Mia sosiaalisesti epätasapainoinen. Esikoisessa Holger kävikin noutamassa hänet itsemurhaa hautomasta yksinäiseltä saarelta, koska Mia ”näkee” asioita enemmän kuin muut.

Yölintu on sujuva, mutta ei kovin jännittävä, persoonaton dekkari. Se asettuu uusimman pohjoismaisen nykydekkarin valtavirtaan, jossa Siltaa plagioidaan hämmästyttävän avoimesti.

Samuel Bjørk: Yölintu. Suomentanut Päivi Kivelä. Otava 2017. 398 sivua.

Taas jäljitetään sarjamurhaajaa

A-ryhmä-dekkareista tuttu ruotsalainen Arne Dahl aloittaa uuden sarjan hieman latteasti. Sam Berger on sääntöjen rajamailla operoiva tukholmalaispoliisi, joka uskoo sarjamurhaajan tappavan 15-vuotiaita tyttöjä. Ruumiita ei ole, vain kadonneita. Nihkeä pomo ei lämpene Bergerin intuitiolle.

Kliseisestä asetelmasta lähdetään aikamoiseen lentoon, kun mukaan kuvioihin tulee Säpon soluttautuja Molly Blom.

Rajamaat on nopeasti luettava ja kohtuullisen viihdyttävä perusjännäri, jossa ei ole muuta omaperäistä kuin juoneen kiinteästi kuuluvat kellot. Muuten näitä dekkareita, joissa murhaaja jättää jäljittäjilleen todella vaikeasti tajuttavia vihjeitä on ilman Dahlin panostakin enemmän kuin tarpeeksi.

Paljon on myös dekkareita, joissa pääkaksikko ei voi aluksi sietää toisiaan, mutta jo 50 sivua myöhemmin leukaillaan kuin parhaat kaverit. Asetelman epäuskottavuutta lisää tässä tapauksessa se, että Berger ja Blom tuntevat toisensa jo kouluajoilta molemmille traumaattisten tapahtumien takia.

Arne Dahl: Rajamaat. Suomentanut Kari Koski. Into 2017. 357 sivua.