tiistai 26. marraskuuta 2019

Albert Järvinen: Oli se kova!

John Fagerholm - Jaakko Riihimaa: Albert Järvinen. Johnny Kniga, 444 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 22.10.2010.

Kansakoulujen pihamailla käytiin välitunneilla 1970-luvun alussa kummallisia väittelyitä. Suomen paras kitaristi on Jukka Tolonen. No ei varmasti ole, vaan Albert Järvinen.

Kummallista tässä ei ole se, että Suomessa tuohon aikaan todellakin oli vain kaksi rock-kitaristia, jotka ylipäänsä tulivat kyseeseen näin tärkeää meriittiä pohdittaessa. Kummallisempaa on se, että oli olemassa vähän päälle kymmenvuotiaita pojannassikoita, jotka olivat ymmärtävinään Tolosen sooloja.

Minä en ymmärtänyt. Oli vain ja ainoastaan Albert Järvinen.

Sekin on kummallista. Nyt John Fagerholmin ja Jaakko Riihimaan pikkutarkkaa Järvis-elämäkertaa lukiessa tajuaa, ettei Järvinen ollut tuohon aikaan levyttänyt juuri mitään. Hurriganesin ensimmäinen LP ilmestyi  1973, mutta se ei juuri radiossa soinut.

Tärisyttävän vaikutuksen on täytynyt aiheutua kahdesta hyvin radiosoittoa saaneesta singlebiisistä, Do You Wanna Dance ja Blue Suede Shoes.

Ei se ihme olisi. Jälkimmäinen on nimittäin niin kova suomalainen rock and roll -levytys, että se haastaa Roadrunner-LP:n biisitkin. Silloin sen täytyy olla tosi kova.

Tyylikäs Järvinen

Ja olihan Albert Järvinen oikeasti tosi kova. En tiedä ketään toista kitaristia, joka osaisi soittaa rokkia niin jyräävän rullaavasti omalla selkeällä ”käsialalla”. Järvisen soolon tunnistaa Järvisen sooloksi, vaikkei tietäisi hänen siinä soittavan.

Albert Järvinen oli suomalaisen rokin edelläkävijä siinä, että hänessä oli tyyliä. Hän aloitti ammattimuusikkona 1960-luvun puolella lyhytaikaisen tähtilaulaja Kristianin taustabändissä Poisonissa. Siihen aikaan ensimmäisen ja toisen polven suomirokkarit näyttivät ihan perus-jormilta.
Ei Albert. Tukka hyvin, tyylikkäät pukimet ja mustat lasit. Rocktähti jo taustamuusikkona.

Vaatteista hän olikin aidosti kiinnostunut ja olisi ehkä voinut elättää itsensä käsityöläisenäkin. 1970-luvulla hänellä oli jopa työhuone, jossa syntyi nahkaisia intiaanivaatteita samalla, kun muusikkotutut kävivät siellä kuuntelemassa levyjä.

Kitaristi Järvinen

Oli luontevaa, että lokakuussa 1950 syntyneen Pekka Järvisen ensimmäinen musiikillinen intohimo oli rautalanka, ja erityisesti The Sounds -yhteen kotimainen klassikko Emma. Sen hänet opetti yhdellä kielellä soittamaan Tyyne-äiti, joka joutui pian luopumaan omasta kitaraharrastuksestaan. Pikku-Pekka näki televisiossa lapsitähti Vesa Enteen laulavan Niilo Tarvajärven Laatikkoleikissä. Sen jälkeen kitara pysyi pojan kaulassa. Rautalangan jälkeen tulivat blues, rock and roll ja proge, mutta blues oli hänelle kaiken perusta.

Talonmies Järvinen

Musiikillisesti hiljaisempi vaihe alkoi 1980-luvulla, jolloin Suomen ykköskitaristi toimi talonmiehenä aluksi Helsingissä Luotsikadulla ja myöhemmin Vantaan Hämevaarassa. Ei kitaraa, vaan lumikola käteen aamukuudelta.

On traagista, että niin hyvä kitaristi levytti niin vähän priimaa tavaraa lyhyen elämänsä aikana. Onko niitä lopulta muita kuin Hurriganesin Roadrunner ja Royalsin Out sekä varauksin ensimmäinen soolo-LP Ride on? Varauksin siksi, että siellä on liikaa sekalaista lainatavaraa samoin kuin Royalsin ensi-LP:llä.

John Fagerholm ja Jaakko Riihimaa ovat tehneet tiedonjulkistamisen urotyön. He ovat onnistuneet tavoittamaan ilmeisesti kaikki, jotka olivat Albert Järvisen kanssa musiikillisesti tekemisissä. Haudan takaa puhuu myös Järvinen itse. Hän ei sitten ollutkaan sellainen vaikeneva hahmo, miltä aikoinaan vaikutti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti