Julkaistu Kansan Uutisissa 1.10.2010.
Meidän tärkein tehtävämme on järjestää vastapuolelle mahdollisimman paljon harmitonta puuhastelua. Heidän itsensä on kuitenkin luultava, että työ on menestyksekästä ja tärkeää.
Näin opastaa pääesikunnan vastavakoilun päällikkö itäistä naapuria valvovaa sektorinjohtajaa Jukka Parkkarin romaanissa Suoraan hevosen suusta.
Kirjoittajan kontaktit tietäen otetta romaanista on pidettävä myös täytenä totena. Parkkari kuvaa suomalaisten ja venäläisten tiedustelumiesten kissa ja hiiri -peliä suurella asiantuntemuksella arvostettujen vakoilukirjojen hengessä.
Romaanissa kaksikko järjestää puuhastelua Suomeen sotilasasiamieheksi komennetun nuoren venäläismajurin varalle. Kirjan nimi juontuu siitä, että tämä saa omalta esimieheltään tehtäväksi hankkia kovan tason suomalaistiedottajan, jotta mahdollisista Nato-hankkeista saadaan tietoa ”suoraan hevosen suusta.”
Pääosan teoksesta muodostaa majurin vankilasta esimiehelleen kirjoittama selonteko siitä, miksi vakoilukeikka Suomessa meni pieleen. Lukija siis tietää heti kirjan lopputuloksen. Parkkari pitää hänet kuitenkin lähes loppuun saakka pimennossa siitä, mistä kirjassa varsinaisesti on kysymys. Ratkaisu on eleettömän tyylikäs.
Suoraan hevosen suusta on erittäin toimiva romaani, mutta myös oiva tietokirja. Näin Helsingissä eksytetään vastapuolen ”häntiä”, näissä ravintoloissa kontakteja kestitään ja näin tylsää tiedustelutoiminnan arki on. Se on yhteenvetojen tekemistä sanomalehtien kirjoittelusta sekä kontaktien syöttämistä ja juottamista. Tapaamisten antina on usein vain iso lasku, joten kunnon tiedustelumies värittää raportteja liioittelulla ja omasta päästä otetuilla tulkinnoilla.
Parkkarin romaanista puuttuvat melskaaminen takaa-ajoilla, teknisillä vempaimilla briljeeraaminen ja joukkotuhoaseiden uhka. Tiedustelun inhimillisestä puolesta ja sattumuksista hän kirjoittaa juuri niin hienovireisesti kuin alan kansainväliset mestaritkin.
Hämmästyttävä suoritus esikoisromaaniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti