keskiviikko 27. marraskuuta 2019

CrimeTimen vahva avaus

Jarkko Sipilä: Muru. CrimeTime, 255 sivua.
Seppo Jokinen: Ajomies. CrimeTime, 345 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 4.9.2011.

Helmikuussa aloittaneen CrimeTime-kustantamon perustajajäsenet ovat kuin suomalaisen rikoskirjallisuuden dream team. Konkareista CrimeTime-osuuskunnassa ovat mukana muun muassa Seppo Jokinen ja Jarkko Sipilä, tuoreemmista nimistä ykkösketjuun heti esikoisellaan noussut Marko Kilpi.

Kirjailijoille tavanomaista suuremman osuuden kirjan hinnasta lupaava osuuskunta julkaisi kesällä ensimmäiset dekkarinsa ja lisää on luvassa syksyllä.

Uudet ympyrät tuntuvat innostaneen laadustaan tunnetut Jokisen ja Sipilän pinnistämään vielä vähän paremmat kesädekkarit. Jarkko Sipilän ehdottoman ammattitaitoista Takamäki-sarjaa on vaivannut kliinisyys ja päähenkilön tylsyys. Realismia on riittänyt, mutta tunteen tasolla Sipilällä on ollut petraamista.

Yleensä Sipilä on operoinut romaaneissaan kovien ammattirikollisten maailmassa, mutta Murussa ympyrät ovat pienemmät. Lievästi kehitysvammainen Laura on murhattu kotonaan. Epäilyt kohdistuvat hänen lähipiirissään pyörineisiin baarien miehiin eli kyseessä näyttää olevan tyypillinen helsinkiläinen henkirikos.

Näistä lähtökohdista Sipilä käynnistää 250-sivuisen karusellin, joka tuottaa lukijalle puhdasta tyydytystä. Takamäki-sarjan ehkä paras dekkari vakuuttaa taitavalla nuhjuisesta arjesta nousevalla juonenkehittelyllä ja kohtalaisen realistilla yllätyskäänteillä.

Koskinen on niin sympaattinen

Itse asiassa Sipilän uutuus lähentelee Seppo Jokisen kehittelemän komisario Koskisen maailmoja. Rikoksista puuttuvat suuret kuviot. Enemmän kyse on onnettomien sattumusten summasta niin kuin jo kuudennessatoista Koskisessa, Ajomiehessä. Murhaa tamperelaispoliisitkin tutkivat, mutta taustalta paljastuu epäiltyjen jos jonkinlaista onnetonta menneisyyttä.

Koskinen on yksinkertaisesti Suomen sympaattisin mielikuvituskomisario ja Tampereen poliisilaitoksen murharyhmä kiinnostavin. Jokinen on puolentoista vuosikymmenen aikana luonut Koskisesta hahmon, jonka yksityiselämän käänteitä ja kuntoiluharrastuksia odottaa yhtä suurella innolla kuin uutta rikosjuttuakin. Muillekin poliiseilleen Jokinen on luonut sellaiset persoonat ja luonteenpiirteet, että uusinta romaania lukee aina vähän kuin tuttujen kuulumisia udellen.

Ajomies on perusvarmaa Seppo Jokista. Juuri sellaista me fanit haluammekin.
Lasse Rantanen on luonut uuden kustantamon kirjoille tyylikkään yhtenäisen ulkoasun.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti