Julkaistu Kansan Uutisissa 22.8.2008.
Sanonta, jonka mukaan murha ei vanhene koskaan, ei päde Ruotsissa. Pääministeri Olof Palmen murhasta on helmikuussa 2011 kulunut 25 vuotta. Sen jälkeen rikos on vanhentunut.
Ruotsin tunnetuin kriminologi Leif GW Persson on niin sydämistynyt Palmen murhatutkimuksen käänteistä, että vuonna 2002 hän elvytti 20 vuoden tauon jälkeen harrastuksensa kirjoittaa rikosromaaneja. Tuloksena oli hieno dekkari Kesän kaipuusta hyiseen viimaan, jossa Persson esitti oman näkemyksensä murhan syistä ja syyllisistä. Nykyruotsalaisissa dekkareissa jäljet johtavat useimmin turvallisuuspoliisi Säpon hämärämiehiin, niin nytkin.
Kahden tiiliskiviromaanin jälkeen Persson palasi viime vuonna samaan aiheeseen. Nopeasti suomennettu Putoaa vapaasti kuin unessa tarkastelee 1980-luvun puolivälin tapahtumia nykyajasta katsoen. Perssonin edellisistä romaaneista tuttu murhatutkija Lars Martin Johansson on noussut keskusrikospoliisin päälliköksi ja kokoaa parhaista naisistaan ja miehistään ryhmän käymään läpi yli 20 vuotta kestäneen tutkinnan aikana syntynyttä materiaalia.
Johansson ei usko, että Palmen murhasi sattumalta ase taskussa paikalle osunut juoppo.
Leif GW Perssonin näkemys rikoksesta esiteltiin jo Kesän kaipuusta hyiseen viimaan -kirjassa. Nyt tämä kriminologi-kirjailija näyttää, millaisilla nykyaikaisilla tutkintamenetelmillä myös oikeat poliisit voisivat ratkaista rikoksen ennen kuin se on liian myöhäistä.
Persson on varmasti erittäin etevä professori ja käytännönkin murhatutkija, mutta Kesän kaipuu -romaania lukuunottamatta hän ei ole kovin ansiokas rikosromaanien kirjoittaja. Miehen antipatiat ruotsalaista poliisia kohtaan tunkevat liiaksi etualalle.
Hänen kaikkien romaaniensa keskeinen hahmo on komisario Evert Bäckström, joka on tyhmä, laiska, ahne ja törkeä. Edellisen romaaninsa Lindamurha Persson omisti lähes kokonaan poliisin pilkkaamiselle Bäckströmin hahmon kautta ja samaa virkaa mies hoitaa uutuudessakin.
No, ei ruotsalainen poliisi korkeaa arvosanaa ansaitsekaan Palmen murhasta, mutta rikosromaaneissa ohjelmallinen pottuilu menee jo liioittelun puolelle.
Lisäksi Leif GW Persson on aika pitkäpiimäinen kirjoittaja. Ei hänellä ole eväitä pitää 700-sivuista tarinaa liikkeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti