Arnaldur Indridason: Jyrkänteen reunalla. Suomennos Seija Holopainen. Blue Moon 2011, 300 sivua.Julkaistu Kansan Uutisissa 23.9.2011.
Islannin ajautuminen pankkimiesten pöyhkeiden pelien kautta konkurssiin on vaikuttanut suuresti mestaridekkaristi Arnaldur Indridasoniin. Menneisyydestä mysteerinsä ammentanut kirjailija katsoo nyt tiukasti kuvaamaansa hetkeen, Islantiin juuri ennen korttitalon sortumista.
Jyrkänteen reunalla on sopivan moniselitteinen nimi uusimmalle suomennokselle. Pankkimies on kadonnut ja kuollut jäätikön reunalla epäselvissä olosuhteissa. Tapauksen tutkinta johdattaa sarjan päähahmoihin kuuluvan poliisi Sigurdurin äkkirikastuneiden finanssihaiden maailmaan.
Jyrkänteen reunalla on myös koko islantilainen yhteiskunta, sillä velalle rakennettu kupla on puhkeamassa.
Viime vuonna ilmestynyt Sameissa vesissä oli Arnaldurin ensimmäinen dekkari, jossa ei ole hänen varsinaista päähenkilöään komisario Erlenduria. Siinä sarjan kolmas vakiohenkilö Elinborg selvittelee yksin tyrmäystipparaiskaajan murhaa.
Jyrkänteen reunalla tapahtuu ajallisesti yhtä aikaa edellisen romaanin kanssa. Se oli Elinborgin juttu, tämä on tylyn ja snobistisen Sigurdurin juttu, joka alkaa ystävän yhteydenotosta. Tämän vaimon politiikassa uraa tekevää sisarta kiristetään seksikuvilla. Voisiko Sigurdur puhua kiristäjille järkeä? Sigurdur lupautuu, mutta joku on ehtinyt ensin. Vastassa on ruumis.
Tapaus vie yläluokkaa naiivisti ihailevan Sigurdurin oppitunnille islantilaisten äkillisen vaurauden taustoihin. Romaanin alussa hän ihailee islantilaisten liikemiesten uskomatonta menestystarinaa. Matkan varrella muistuu mieleen taloustutkijan artikkeli maan pröystäilykulttuurista, jonka symboliksi ja uusrikkaiden haluamaksi muistomerkiksi parhaillaan rakennetaan massiivista konserttitaloa.
Sigurdur alkaa esittää kysymyksiä. Miksi liikemiehillä on yhtäkkiä niin paljon rahaa käytettävissään?
Vastauksia antaessaan Arnaldurin romaani on kuin talouskuplan ABC-kirja:
”Mitään neroja nuo finanssihait eivät ole. He ovat huomanneet, että maailmalla on mukavasti tarjolla helppoa lainarahaa, halpaa lyhytaikaista luottoa, ja käyvät käsiksi siihen. Sisäpiirien omistussuhteet ovat hyvin monimutkaisia, ja nämä liikemiehet ottavat kaiken mahdollisen saatavilla olevan luoton, jonka jälleenlainaavat itselleen, yrityksilleen ja toisilleen ostaakseen lisää yrityksiä, pankkeja ja vaikkapa lentoyhtiöitä”, Sigurdurille kerrotaan.
Ja edelleen:
”... käytännössä yritysten osakkeiden arvo nousee ja he hakevat saman tien lisää luottoa. Se viittaa siihen, että he itse nostavat osakkeiden arvoa keinotekoisesti. Kun tavalliset kansalaiset ja ammattisijoittajat kuten eläkerahastot näkevät kurssin nousevan, he hyppäävät kyytiin ja ostavat osakkeita ja taas nämä viikingit saavat lisää lainaa.”
Äkkirikastumisen mahdollisuus pistää moraalin koetukselle. Siitä tässäkin dekkarissa väistämättä tarvittava rikos – tai ainakin sen mahdollisuus.
Jyrkänteen reunalla saattaa merkitä Arnaldurin kahdeksanosaiseksi nousseen sarjan käännekohtaa yleisemminkin. Viimeinen sivu herättää hänen kirjansa tunteville uusia kysymyksiä ja nälän, jota on kestettävä taas vuosi.
Se kuitenkin tiedetään jo nyt, että sarjan seuraavakin osa on ilmestynyt Islannissa. Siinä saadaan tietää, mitä Erlendur idässä oikein puuhailee samaan aikaan, kun Elinborg ja Sigurdur ovat Reykjavikissa omillaan. Eivät kai valmistautumassa suurempiin saappaisiin?
Mitään viihdettä Arnaldurin kirjat eivät ole koskaan. Hän on alakulon taitaja. Nyt todellisen talouspuhalluksen kuvauksessa tunnelma on vieläkin ahdistuneempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti