Julkaistu Kansan Uutisissa 9.10.2009.
Kohun perusteella Jari Tervon uutuus vaikutti selkeältä jopa vähän lapselliselta välityöltä.
Luetun perusteella Koljatti on taattua virtuoosimaista Tervoa. Romaanissa on kunnolla särmää. Moni asia, eikä vähiten tiedotusvälineiden seiskautuminen, pännii kirjoittajaa ja hän antaa sen myös näkyä.
Entinen iltapäivälehden toimittaja myös tietää, mistä puhuu.
On totta, että Tervo tekee ilkeääkin satiiria poliitikoista ja varsinkin pääministeri Pekka Lahnasen kautta pääministeri Matti Vanhasesta. Sellaista pidetään länsimaissa normaalina.
Oman tulkintani mukaan Tervo on silti enemmän myötätuntoinen kuin räävitön jäykkää pääministeriä kohtaan. Tämän päivän julkisuudessa Vanhasta arvioidaan henkilökohtaisten ominaisuuksiensa eikä tekojensa perusteella ja poliitikon on alistuttava median paineissa kaikenlaisiin typeryyksiin, kuten opiskelemaan ulkoa maitolitran hinta, että voi todistaa tuntevansa arjen.
Satiirin varsinainen maali onkin juuri se sama sensaatiolehdistö, joka nosti romaanista järjettömän kohun sen ilmestyessä. Ja myös se vakava lehdistö, joka juoksee seiskojen ja iltisten perässä uutisaiheissaan.
Koljatin huipputapauksia onkin kohtaus, jossa todellisuus jäljitteli romaania.
Fiktiossa Pekka Lahnanen matkustaa Kauhavalle puhumaan nuorisoseuraliikkeen juhlassa. Asia ei voisi vähempää kiinnostaa etelän mediaa. Kunnes juhlaviikonloppuun osuu taas yksi onneton episodi pääministerin taipaleella ja politiikan toimitukset kiiruhtavat Helsingistä katsomaan, että miten se kiemurtelee vaivautuneena ja munaako se lisää itseään. Jos pääministeri taas ei tule median eteen, ne tekisivät jutun, että hän juoksi karkuun mediaa.
Elävässä elämässä johtavat tiedotusvälineet matkasivat Karkkilaan tuiki tavalliseen vaalitilaisuuteen kysymään pääministeriltä, että miten hän kommentoi Jari Tervon keksimää fiktiohahmoa.
Menin politiikkaan, mutta huomasin joutuneeni viihteen palvelukseen, Lahnanen miettii paluulennolla Helsinkiin.
Nykyjournalismi on Tervon Lahnasen päähän kirjoittamien ajatusten mukaan rikospaikkatutkintaa. Politiikka on rikos ja journalismi oikeudenkäyntiä, jossa media on sekä syyttäjä että tuomari.
Toisaalta Tervo itsekin toteaa, että politiikassa etenemisen ensimmäinen edellytys on luopua siitä aatteesta, jonka vuoksi on politiikkaan ryhtynyt. Lahnanenkin ryhtyi tehdäkseen hyvää, mutta tuhat kokousta myöhemmin tuloksena on asetus ajoneuvojen hyväksynnästä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta.
Politiikka itsessään ei ole juuri muuta kuin lavastusta mediaa varten. Pääministeri käy Kontulassa muka tavallista kansaa tapaamassa, mutta ainoa syy Kontulassa käymiseen on se, että tiedotusvälineet saavat kuvan pääministeristä Kontulassa. Ja sittenkin ne kyttäävät vain, tekeekö hän virheen.
Kolmessa edellisessä romaanissaan Jari Tervo kulki Suomen lähihistoriaa taaksepäin 1980-luvulta vuoteen 1918. Suomen 1900-luvun määräävin piirre oli Neuvostoliiton hahmoisen kommunismin vastainen taistelu välillä aseilla, välillä sanoilla, hän väitti noin vuosi sitten Viikkolehden haastattelussa.
Uudessa romaanissa Tervo jatkaa ajatuskulkuaan. Venäjä väijyy tämänkin romaanin taustalla. Onko koljatti Suomen pitkän pääministerin sijaan sittenkin suuri naapuri, jonka lyhyt pääministeri on tulossa kylään?
Nyt Tervo vertaa Suomen ulkopolitiikan pitkää linjaa judoon. Se perustui periksi antamiseen, mutta vain näennäiseen.
Nyky-Venäjää Tervo pitää KGB:n johtama maana. Sen pääministeri, tämä vallasta juopunut Kremlin hirviö, on vastuussa satojen maanmiestensä murhista.
Yhteensä 1 300-sivuisen trilogian jälkeen Jari Tervolta olisi kohtuudella voinut odottaa välityötäkin, mutta Koljatti ei ole sitä. Se on näkemyksellinen romaani ja mehevä satiiri yhtä aikaa.
Koljatin oikeastaan ainoa huono puoli on hankaluus lukea sitä julkisissa kulkuvälineissä. Aamuäreät kanssamatkustajat voivat mulkoilla, että mitä tuo tuossa hirnuu. Kaiken muun lisäksi Koljatti on nimittäin peijakkaan hauska kirja. Tällä Tervo voittaa vihdoin sen Finlandia-palkinnon, ja ansaitusti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti