Julkaistu Kansan Uutisissa 23.10.2009.
Mitä siitä, että Sinikka Nopola tuli päästäneeksi perushämäläisen Rampen päiviltä jo kirjassa Ei tehrä tästä ny numeroo. Elämän tarkoitus on sen jälkeen kolmas juttukokoelma, jossa Rampe on menossa mukana rauhalliseen tyyliinsä. Mitä nyt tällä kertaa jalassa niksahtaa. Mutta siitä syntyykin syy lähteä oikein Suomea kiertämään. Pitäisi nähdä Eilan suosikki Kari Vepsä keikalla ja käydä ihmeparantajalla laittamassa Rampen jalka kuntoon.
Nopola kirjoittaa Eilan ja Rampen tasaista turinaa niin elävästi, että kyllä heidät voi kuvitella sinne saunan lauteille. Rampe kehuu Eilan muistuttavan saunassa vähän Giina Lolloprikitaa, mutta Eila toppuuttelee, etteivät sellaiset puheet saunaan kuulu. Kun Rampe sitten peruu puheensa, Eila moittii tämän olevan mielikuvitukseton ihminen.
Eilan, Rampen ja Likan tarinat hellivät kaamoksen kangistamaa mieltä melkeinpä herkullisemmin kuin koskaan ennen. Ei niin, että kolmikko olisi liian hissuksiin mennyt aiemminkaan. Luetaan lehtiä, katellaan telkkaria ja seurataan asioita, kuten Eila toteaa, mutta irtoaminen kotiympyröistä piristää kirjasarjaa.
Käydään Ypäjällä ja Suomen suurimmassa ostosparatiisissa. Ihmetellään, miksi enää ei saa kunnon viiliä ja miksi tarjouksessa olevan palvikinkun perässä saa kävellä hehtaarihallissa puoli kilometriä. Yövytään jossain hotellissa, josta saa talon puolesta matkahammasharjan ja -tahnan, jos on sattunut unohtumaan. No, se on kaikki kotiinpäin, vaikka ei olisikaan.
Eilan kestohuoli ei ole tässäkään kirjassa muuttunut miksikään. Likan tarttisi löytää kunnon aviomies. Se on kohta neljänkymmenen ja hyvin pian viidenkymmenen. Silloin on leikki kaukana.
Likan luona vieraileekin huoltomies, mutta onko hänkään se oikea?
Entistä huimempiin korkeuksiin Sinikka Nopolan tarina nousee, kun Rampe ja Eila muistelevat tahoillaan nuoruuttaan ja ensitapaamistaan. Jo silloin tuli selväksi, kumpi tässä parisuhteessa vie ja kumpi vikisee. Ensitapaamisella Eila joutuu pitämään melkein yksinpuhelua, ettei tulisi kiusallista hiljaista hetkeä.
Rampe muistaa tilanteen näin:
Se puhu koko ajan taukoomatta, ja mää aattelin, että tosta saa joku puhumaton miäs näpsäkän aviovaimon.
Vuoden päästä Rampe huomaa olevansa kihloissa ja ihmettelee, miten siinä näin pääsi käymään. Pelastautuakaan ei enää voi, hän miettii ottaessaan kämpällään pari korkillista kossua.
Sinikka Nopolan huumoria suositellaan kirjan mittaisina annoksina kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti