Julkaistu Kansan Uutisissa 6.8.2010.
Arkadi Babtšenkon kuvaus Tšetšenian sodasta on klassikko syntyessään.
Arkadi Babtšenko on nyt vähän päälle kolmikymppinen Novaja Gazeta -lehden toimittaja ja sotaveteraani. Hän osallistui kumpaankin Tšetšenian sotaan ja koki sellaista raakuutta, mitä ihminen ei voi käsittää. Sitä hän kuitenkin yrittää tehdä romaanissa tai oikeastaan kertomuskokoelmassa Sodan värit, joka oli kirjoittajalle keino toipua kokemuksistaan.
Venäjällä vuonna 2005 julkaistu Sodan värit ei ole sepitettä. Tämä kaikki on tapahtunut.
Kirjan englanninkielisen käännöksen ilmestyessä Babtšenko sanoi, ettei romaani aiheuttanut kotimaassa minkäänlaista reaktiota. Lännessä se on rinnastettu sotakirjallisuuden suuriin klassikoihin eikä syyttä. Sodan värit kuvaa yhden miehen näkemänä ja kokemana sodan kauheuden ja järjettömyyden pahoinvointia aiheuttavalla tarkkuudella.
Babtšenko joutui tovereineen puolen vuoden varusmieskoulutuksen jälkeen sotaan, jossa mitään sodan lakeja ei tunnettu. Erikoisinta oli, että aika varuskunnassa ennen rintamalle joutumista oli yhtä vaarallista kuin itse sota. Nuorimman ikäluokan raaka pahoinpitely, esimiesten välinpitämättömyys ja korruptio hallitsevat 18-vuotiaan sotilaan elämää kuukausia.
Itse asiassa puolet tarinasta kuluu kasarmilla. Simputusta Venäjän armeijassa ei sääntöjen mukaan sallita, mutta silti Arkadi Babtšenko saa turpiinsa kaikilta rivimiehistä rykmentin varakomentajaan, koska se vain näyttää olevan maan tapa.
Sodan tuntu alkaa valjeta Babtšenkolle ja lukijalle uudella tavalla, kun kapinallisten suurhyökkäys Groznyiin onnistuu ja venäläisiä kuolee joukoittain. Arkadi Babtšenkonkin komppania määrätään kokoamaan ruumiita. Nuorten miesten pöhöttyneitä ruumiita lastataan sinne minne sattuu mahtumaan, helikopterin lattialle 40 asteen lämmössä hyytyneen veren haju tulee tutuksi ja elämä muuttuu kirjaimellisesti väliaikaiseksi.
Järjiltään menneet koirat ulvovat raunioissa ja niin ulvovat sotilaatkin, koska on niin pelottavaa kuolla 18-vuotiaana, kun tuntee vain kuoleman mutta ei elämää.
Kasarmilla hakkaaminen jatkuu entistä raaemmin. Päivisin puretaan ruumislasteja, öisin otetaan iskuja vastaan. Kaikki kynnelle kykenevät pakenevat eikä ketään kiinnosta. Babtšenko on yksi harvoista, joka jää, koska Moskovaan on niin pitkä matka ja koska apatia on vallannut mielen. On ihan sama, kuoleeko vai selviääkö hengissä.
Presidentti Boris Jeltsin määräsi armeijan Tšetšeniaan palauttamaan perustuslaillisen järjestyksen. Arkadi Babtšenko miettii jo rintamalla ollessaan, että sotaa käydään varastamisen vuoksi. Kaikki varastavat ja käyvät kauppaa vihollisen kanssa. Tšetšeeneille on myyty jopa panssaroituja miehistökuljetusvaunuja, jotka ovat vielä varastorasvassa. Toisaalta Tšetšeniasta viedään kaikki mahdollinen talojen hirsiä myöten ja saalis kuljetetaan armeijan kuljetuskoneilla jonnekin.
Tuntuma viholliseen romaanista puuttuu lähes kokonaan. Tšetšeenit ovat läsnä lähinnä vain hylättyjen ja vallattujen asuntojensa kautta. Nahka- tai jalopuuhuonekaluja, kirjoja hyllyssä, tapetit seinillä ja mattoja lattialla. Vähän aiemmin täällä on eletty normaalia arkea, nyt arkea on kaikki kuvottavan epänormaali.
Sodan värit osoittaa, että sama se, onko kyseessä länsi- vai itärintama, mitään uutta siellä ei ole. Sota on ihmisen teoista kaikkein turhinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti