Kjell Westö: Kangastus 38. Otava, 334 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 6.9.2013.
Alain Resnaisin dokumentissa Yö ja usva keskitysleiri on elokuvan syntyaikana vuonna 1955 turistikohde. Toisessa ajassa se helvetillinen pienoismaailma, jossa ihmisen kyky pahuuteen ylittää kaikki kuviteltavissa olevat mittasuhteet.
Kjell Westön romaanin Kangastus 38 ajallinen alkupiste on suomalaisissa vuoden 1918 keskitysleireissä. Romaanin varsinaisena tapahtuma-aikana 20 vuotta myöhemmin uuden Saksan keskitysleirit ovat jo toiminnassa, mutta Eurooppa pidättelee vielä henkeään. Lopullinen askel on ottamatta, mutta sen lähenemisen tuntevat vääjäämättä romaanin henkilöt.
Kangastus 38 ei ole mikään jatko-osa Westön Finlandia-palkitulle menestysromaanille Missä kuljimme kerran (2006), mutta sukulainen se on. Molemmat romaanit tapahtuvat osittain samana aikana ja kertovat jollain tasolla samoista asioistakin.
Tältä tuoksui Helsinki
Westö myös herättää uudestaan vanhan Helsingin henkiin. Hän kuvaa, minkälaisissa paikoissa suomenruotsalainen yläluokka juhli, minkä tahdissa tanssittiin, millä herkuteltiin, käy myös Pitkänsillan toisella puolella ja saa kaupungin jopa tuoksumaan:
”Näkymätön, sekä herkullinen että kuvottava, savuläskin ja teurastamojätteiden hajuvana levisi etelään ja länteen Sompasaaren makkaratehtailta, Vallilan paahtimoista ja työpajoista kohosi kahvin ja raudan haju, Hietalahden torinvarren paahtimoista matoi Bulevardia pitkin raskas maltaan lemu. Voimallinen jätteen löyhkä asettui kaupungin sadoille takapihoille, mutta se ei tuntunut lainkaan haittaavan tuhansia paljasjalkaisia lapsia, he jatkoivat leikkejään, kuten aina.”
Sota, kosto, trauma
Kangastus 38 on asianajaja Claes Thunen ja hänen uuden konttoristinsa Matilda Wiikin tarina, johon kietoutuu muita henkilöitä ja koko ajan tihenevä tunnelma.
Arvoituksellinen ja hillitty rouva Wiik kantaa salaisuutta 20 vuoden takaa. Hän pystyy pitämään räväkän sivupersoonansa Miljaneidin kurissa siihen asti, kun menneisyys kävelee suoraan Thunen toimistoon, jossa kokoontuu herraseurue Keskiviikkokerho.
Wiik ja Kapteeniksi kutsuttu mies tapasivat toisissa rooleissa ensi kerran vuonna 1918 suomalaisella keskitysleirillä. Kapteeni oli raiskaaja, Wiik moninkertaisesti raiskattu. Kapteeni ei tunnista naista toisessa ajassa, mutta naisen yli menneisyys vyöryy. Hänestä tulee kuin film noir -elokuvien Kohtalo korkokengissä.
Tältä osin Kangastus 38 nousee tavallaan Missä kuljimme kerran -romaanin rinnakkaisteokseksi.
Edellisessä kuvataan suomenruotsalaisia porvareita punaisten vankina, heidän julmaa kostoretkeään läntiselle Uudellemaalle ja siitä seurannutta ylipääsemätöntä sotatraumaa.
Uudessa romaanissa on rajuja vankileirikuvauksia valkoisten kostaessa kokemiaan nöyryytyksiä ja entisen punavangin sotatrauma, jonka yli ei pääse.
Ihminen ei sittenkään muutu
Eurooppalaisena ajankuvana Westö tekee hienoa ja tarkkaa työtä. Asianajaja Claes Thune on liberaaliporvari, jonka vapaamieliset ajatukset suurten voimien kohtalonpyörä jauhaa murskaksi. Thune ei ole miehinen mies, analyysi ja harkinta ovat hänen alaansa, mutta onko niille sijaa vuonna 1938?
Oli jo uskottu, ettei sota ole ratkaisu ja ihminen voi muuttua.
”Mutta nyt vaadittiin taas hehkuvaa vihaa sekä todellisia että kuviteltuja vihollisia kohtaan.”
”Nyt vaadittiin ehdotonta rakkautta myyttiseen, naisellistettuun synnyinmaahan, yhtä sokeaa ja toivotonta rakkautta kuin kontiaisen rakkaus maakoloonsa.”
Helsinginkin kaduilla näkee natsitervehdyksiä. Thunen Keskiviikkokerho rakoilee poliittisten erimielisyyksien takia. Sen jäseniin kuulunut juutalainen Jogi Jary on jäänyt pois ja mielisairaalassa, koska kuoleman tunne on liian voimakas. Unessa hänet on pakotettu polvilleen hinkkaamaan Heikinkatua hammasharjalla – suora muistuma ajan saksalaisista lehtikuvista.
Thunen yhtiökumppanikseen houkuttelemasta sympaattisesta Rolle Hansellista paljastuu uusi puoli. Saksassa kesällä matkaillut Rolle ymmärtää saksalaisten tarvitsevan elintilaa. Goethen, Schillerin ja Beethovenin kansa on ottanut tehtäväkseen puhdistaa Weimarin tasavallan löyhkän ja nousta etuvartioon marxismin barbariaa vastaan. Rollen mielestä on myös todellisuuspakoa väittää, että kaikki rodut ovat samanlaisia.
Ajankuva 1930-luvun lopusta on hyytävä, mutta Westön tuotannon tietäen ilmeisen tosi. Kangastus 38 on upea kirjallinen aikamatka, joka kannattaa tehdä myös varoituksena siitä, etteivät samanlaiset tuulet ole aivan vieraita myöskään vuonna 2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti