Arnaldur Indridason: Talvikaupunki. Suomentanut Seija Holopainen. Blue Moon, 302 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 12.12.2008.
Arnaldur Indridasonin kolme ensimmäistä dekkaria – Räme, Haudanhiljaista ja Ääni kuin enkelin – olivat pohjoismaisen sarjan valioluokkaa. Dekkareita maailman huipulta siis.
Talvikaupunki on Arnaldurin viides teos. Kun ottaa huomioon kirjoittajan lahjakkuuden, tämä on kyllä pieni pettymys.
Ei Talvikaupungissa sinänsä mitään vikaa ole. Erlendurin johtama rikosryhmä selvittää tällä kertaa thaimaalaisen äidin ja islantilaisen isän pienen pojan murhaa tammikuisessa Reykjavikissa. Viima ja pakkanen tuntuvat talveen valmistautuvan suomalaisenkin ytimissä, niin vaikuttavaa Arnaldurin kerronta tältä osin on taas kerran.
Kirja jää kuitenkin odotuksiin nähden laimeaksi, koska se on niin tavanomainen. Näitä ahdistuneita ja lopen väsyneitä poliiseja on pohjoismaisessa dekkarissa nähty sen verran paljon, että jotain uutta kaivataan.
Ja juuri sitä uutta Arnaldur Indridason on parhaimmillaan edustanut. Hänen parhaissa kirjoissaan kuvataan yhtä aikaa kahta aikatasoa. Nykyajassa poliisit tutkivat tässä ja nyt murhaa, jonka juuret ovat kaukana menneisyydessä. Menneessä ajassa Arnaldur kuljettaa tarinaansa kohti väistämätöntä. Juonilinjat hän solmii lopulta mestarillisesti yhteen.
Talvikaupunki on myös turhan osoitteleva ongelmadekkari, vaikka Arnaldur on tietysti oikealla asialla puhuessaan muukalaisvihaa vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti