Julkaistu Kansan Uutisissa 28.10.2011.
Muistelmateoksessa 12 vuotta politiikassa Claes Andersson muisteli aikaansa kansanedustajana, puoluejohtajana ja ministerinä.
Nyt toukokuussa 74 vuotta täyttänyt Andersson katsoo itseensä henkilökohtaisemmin romaanissa Oton elämä. Päähenkilön nimestä huolimatta romaanin ikääntyvä mies on Andersson itse.
Oton elämässä Claes Anderssonin ajatus risteilee vaikeasta isä-suhteesta nuoruusvuosiin, nykyajan ilmiöihin, suhteeseen nykyiseen elämänkumppaniin, pelihimoon.
Ja tulevaisuuteen. Siellä ”Otto” ei näe enää juuri muuta odotettavaa kuin kuoleman. Hän on suunnitellut hautajaisensa valmiiksi. Soittokaverit esittävät Thelonius Monkin jazz-balladin Ruby My Dear. Ainoan puheen saa pitää yksi tyttäristä, joka lukee Eeva-Liisa Mannerin runon.
Kuolemansa jälkeen hän eläisi muutaman vuoden elämänkumppanin ja muutaman ystävän muistoissa, lasten ja lastenlasten mielikuvissa, minkä jälkeen tulisi lopullinen hälveneminen ja unohdus.
Näin Andersson pohtii sitä, mitä meistä lopulta jää jäljelle. Nopeasti katoava muisto.
Itseään hän ruoskii armotta. Vetäytyminen Meilahden työhuoneeseen sopii narsistille, joka apurahojen turvin pystyy ottamaan kantaa maailman vääryyksiin riskeeraamatta omaa henkeään, terveyttään, yöuniaan eikä edes yhteiskunnallista arvostustaan.
Entä ihannoitu 1960-luku, jolloin Ottokin vietti aktiivisimpia nuoruusvuosiaan erilaisissa liikkeissä? Mytologisoitu vuosikymmen oli hänelle myös auktoriteettikapinaa sodan käynyttä isää vastaan kuten 1960-luku oli yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Kun 1960-lukua ihannoidaan, on Otolla tapana muistuttaa, että moni asia, ehkä kaikki, oli ennen huonommin.
Elämäänsä politiikassa hän palaa sen verran, että istui laskelmiensa mukaan16 775 kokouksessa 13 vuoden aikana.
Oton elämä on kuin keidas ylipaineistetun nyky-yhteiskunnan keskellä. Claes Andersson pohtii ja filosofoi verkkaisasti, mutta ei hitaasti eikä tylsällä tavalla. Romaanissa mies riisuutuu kirjaimellisesti alasti ja paljastaa sisimmät tunteensa. Tällaiseen rehellisyyteen törmää harvemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti