keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Espoo – Suomen Fargo?

Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo. Gummerus, 408 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 24.10.2008.

Mistä ihmeessä tässä espoolaisessa avioerodraamassa on kysymys?

Keskiluokkaisen porvaripariskunnan sivistynyt sopuero muuttuu kaaokseksi, johon lusikkansa pistävät sutenööri, prostituoidut ja itämafia. Ihmisiä siepataan, kuljetetaan auton takakontissa ja tapetaan. Omakotitalon pihalle kaivetussa haudassa naidaan.

Petri Karran esikoisromaani Haarautuvan rakkauden talo oli jonkinmoinen tapaus jo paljon ennen ilmestymistään. Harvasta suomalaisesta teoksesta aletaan tehdä elokuvaa jo ennen sen ilmestymistä. Karran romaanin on jo kuvannut Mika Kaurismäki. Lopputulos tulee nähtäväksi ensi vuoden elokuussa.

Karrakin on elokuvamies ja avain Haarautuvan rakkauden talon ymmärtämiseen löytyy hänen suosikkeihinsa kuuluvien Coenin veljesten tuotannosta. Tämähän on Fargo-elokuva Suomeen ja Espooseen sijoitettuna ja sovellettuna.

Fargossa hissukkamaisen autokauppiaan juoni muuttuu vähitellen veriseksi painajaiseksi, kun keskiluokkaiseen elämään tottunut mies ryhtyy puuhiin ammattirikollisten kanssa.

Haarautuvan rakkauden talossa Tuula, Jari Sarasvuon firman yritysvalmentaja, ja Juhani, perheterapeutti, sopivat sivistyneestä avioerosta. Espoolaisessa omakotitalossa meren rannalla asutaan yhdessä siihen asti, että talo on myyty.

Mutta kohta on jo helvetti valloillaan. Patoutuneet tunteet purkautuvat ja kumpikin yrittää loukata toista sekä sanoin että teoin. Tuula ottaa luokseen asumaan Rakastajan, yhden yön heilan kuukausien takaa. Läski Juhani ostaa velipuoleltaan Wolffilta kuvankauniin huoran 9 000 eurolla näyttelemään omaa rakastajatartaan.

Draama huipentuu suviyössä, kun näiden neljän juominkeihin ja naiminkeihin osallistuvat vielä avioparin henkiystävätkin.

Kesäyössähän tunteet yleensäkin purkautuvat näitä parempia ihmisiä kuvaavissa teoksissa. Karra vetää harkitusti tunteiden ja tekojen pauhun yli äyräiden.

”Meneillään on sivistyksen ja älyn hybris. Länsimaisessa kulttuurissa ihmiset eivät enää tunnista petoa ja luontoa itsessään. Silti ei tarvita kovinkaan paljon, kun vietit, tunteet ja uskomukset voivat räjähtää pintaan”, Petri Karra on luonnehtinut romaaninsa teemoja.

Niinpä romaanissa ”sivistyneet” ihmiset rähjäävät ja hölmöilevät. Rikolliset ovat ainoita, joiden käytös on ennustettavaa ja johdonmukaista.

Eiköhän Haarautuvan rakkauden talo ole vuoden paras esikoinen ja Petri Karra vuoden tulokas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti