Julkaistu Kansan Uutisissa 10.11.2006.
Otsikossa luvataan kieltämättä aika paljon, ja voi ihan yhtä hyvin sanoa, ettei sellaista asiaa kuin maailman paras dekkari voi millään mitata.
Mutta ainakaan itseäni vastaan ei ole koskaan ennen tullut yhtä täydellistä jännityskirjaa, ja olen lukenut niitä tuhansia.
Stieg Larssonin ensimmäinen romaani on mielestäni maailman paras ainakin seuraavista syistä:
Se yhdistää useita dekkarien ja yleisemmin jännityskirjojen alalajeja saumattomaksi kokonaisuudeksi. On suljetun huoneen salaisuutta, sarjamurhaa, talousrikollisuutta, yksityisetsivägenreä, perinteistä ruotsalaista yhteiskuntakritiikkiä a´la Henning Mankell, hyppysellinen toimintaa sekä paljon talouspolitiikan kritiikkiä.
Miehet jotka vihaavat naisia on myös äärettömän hyvin kirjoitettu. Silloinkin kun siinä ei ole mitään ulkoista toimintaa, kirja suorastaan pakottaa etenemään vielä seuraavalle sivulle.
Ja Stieg Larsson onnistuu yhdistämään sietämättömän jännityksen oikeaan sanottavaan ilman saumakohtia.
Tai pystyi.
Hän nimittäin kuoli toissa vuonna sydänkohtaukseen vain 50 vuotiaana. Jälkeensä hän jätti kolmesta jännäristä muodostuvan Millennium-sarjan, jonka ensimmäinen osa tämä on. Ruotsissa sarjan toinen romaani ilmestyi toukokuussa.
Ennen jännäriuraansa Stieg Larsson tuli Ruotsissa tunnetuksi journalistina, joka oli erikoistunut oikeistolaisten ääriliikkeiden analyysiin ja rasismin vastustamiseen. Yksi hänen tutkimuskohteensa oli syyskuun vaaleissa osassa maata hyvin menestynyt siirtolaisvastainen Sverigedemokraterna.
Juuri ennen kuolemaansa Larsson sanoi kirjoittaneensa jännäreitä eläkepäiviensä talouden turvaamiseksi.
Mistä tässä vaikuttavassa kirjassa sitten on kyse?
Millennium-aikakauslehden kriittinen taloustoimittaja Mikael Blomqvist saa vankeustuomion kunnianloukkauksesta. Hän on lehdessään paljastanut teollisuuspohatta Wennerströmin kähmintöjä, mutta todistusaineisto oli heppoinen.
Lehti ja Blomqvist ovat heikoilla, mutta apu tulee yllättävältä suunnalta. Hiipuvan ruotsalaisen Vangerin teollisuussuvun vanhin haluaa Blomqvistin selvittävän 40 vuotta sitten tapahtuneen katoamisen, mahdollisesti murhan. Runsaan rahapalkkion lisäksi tarjolla on todisteet Wennerströmiä vastaan, jos tehtävä onnistuu.
Vastoin penseän Blomqvistin odotuksia Vangerin suvun salaisuudet alkavatkin paljastua, mutta eivät sillä epäuskottavalla tavalla kuin useimmissa rikosromaaneissa, missä amatööri selvittää yllätyskäänteen avulla poliiseilta pimeäksi jääneen jutun. Avaimena on journalistinen silmä katsoa kuvaa.
Apua Mikael Blomqvist saa tunnehäiriöiseltä hakkerinero Lisbeth Salanderilta, jonka hahmo menee kyllä liioittelun puolelle kirjan ainoana miinuksena.
Ja kyllä totta vieköön jutusta alkaa löytyä katetta romaanin hieman kankealle ja kummalliselle nimellekin.
Stieg Larssonin romaanin voimaa on myös se, että se jaksaa yllättää kerran toisensa jälkeen. Kun juttu näyttää jo selviävän, on sivuja vielä jäljellä ja tarina sen kuin paranee ja etenee jälleen uudelle tasolle.
Jos kirjaa on pakko jostain moittia, niin sitten kirjoittajan lempeydestä. Toisin kuin oikeassa elämässä, paha saa palkkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti