Julkaistu Kansan Uutisissa 9.6.2006.
Monet pitkää sarjaa kirjoittavat dekkaristit haluavat jossain vaiheessa tehdä kirjan, jossa kerrotaan vakiosankarin ensimmäisestä jutusta. Åke Edwardson keksi seitsemännessä Winter-romaanissaan fiksusti yhdistää Erik Winterin uusimman tapauksen miehen ensimmäiseen rikostutkintaan.
Saman göteborgilaisen hotellin samassa huoneessa tapahtuu rikos 18 vuoden väliajoin. Ensimmäisessä jutussa jäljettömiin kadonneen naisen jäljet päättyivät siihen huoneeseen numero 10, mistä nyt löytyy hirtetty nainen. Uusi tapaus tuo komisarion mieleen vanhan, jota käydään läpi takautumina. Näin vähän kukkomainen Erik Winter kouliintui rikospoliisiksi ja kävi vanhempien kollegoidensa hermoille. Romaanin nykyajassa taas selvitetään hirtetyn naisen tapausta.
Ei vaadi kovinkaan suurta dekkarien medialukutaitoa, jos arvaa jo ennen kirjan avaamista, että vähitellen molemmat jutut alkavat kietoutua toisiinsa. Tämä itsestäänselvyys ei kuitenkaan suuremmin haittaa, koska Edwardson pyörittää kahta mysteeriään mallikelpoisesti ja mieltä kutkuttavasti. Åke Edwardson on osoittautunut melko epätasaiseksi kirjoittajaksi. Parhaissa kirjoissaan hän yltää ruotsalaisen rikosromaanin mestaruussarjan tuntumaan, mutta latteimmillaan kirjat ovat rutiinin kalvamaa kakkosdivaria. Huone numero 10:ssä on perinteisen mysteeridekkarin imua ilman, että se vaikuttaisi kuitenkaan vanhanaikaiselta.
Åke Edwardsonin ongelma on se, että hänen sankarinsa komisario Erik Winter ei vaan ole kovin kiinnostava tyyppi. Edwardson on yrittänyt luoda erilaisen hahmon, mutta sikarien poltto, laatuviskit ja tyylitietoinen pukeutuminen eivät vielä tee romaanipoliisista mielenkiintoista persoonallisuutta. Nyt kun kirjoja on tullut lisää ja Winter vanhentunut ja perheellistynyt, hahmosta ovat vähätkin särmät hioutuneet. Se keski-ikä, se keski-ikä.
Ehkä Edwardsonista kirjailijana kertoo loppujen lopuksi aika paljon myös se, että tässä kirjassa sankarin henkilökohtaisen elämän dramaattinen huipennus on päätös pitää muutama kuukausi virkavapaata. Ainakaan täällä vuorotteluvapaan Suomessa jättäytyminen vähäksi aikaa työelämästä sivuun ei nyt niin kauhean järisyttävältä ratkaisulta tunnu, että siitä voisi rakentaa teemallisen kokonaisuuden ylipitkään romaaniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti