Julkaistu Kansan Uutisissa 14.10.2005.
Tieto lisää tunnetusti tuskaa ja eniten tuskaa näyttää lisäävän mahdollisimman vetävästi kirjoitettu tieto. Faktojen luettelemista tehokkaampaa on kätkeä ne osaksi hyvin kirjoitettua fiktiota.
Tässä suhteessa scifi- ja tietokirjoja aiemmin julkaisseen Risto Isomäen uusin romaani Sarasvatin hiekkaa on aivan poikkeuksellisen tehokas. Pitkän linjan ympäristöaktivisti ja jo vuonna 1985 Kuluta harkiten -oppaan kirjoittanut Isomäki tuntuu panneen kaiken taitonsa peliin kahdessa uusimmassa romaanissaan hälyttääkseen siitä, että ilmaston lämpeneminen on vähän isompi juttu kuin loskaisten talvien lisääntyminen Suomessa.
Sarasvatin hiekkaa ja Herääminen (2000) -romaanien sanoma on hyytävän pelottava. Pahimmassa tapauksessa maapallon lämpeneminen johtaa elämän loppumiseen nykyisin tunnetussa muodossa. Siitä pitävät huolen megatsunamit ja niiden aiheuttama ydinkatastrofi.
Eihän näin voi käydä, sanovat ne, jotka pitävät itseään realisteina.
Mutta näin on käynyt ihmiskunnan historiassa ilmeisesti monen monta kertaa. Kun ilmasto viimeksi lämpeni nopeasti jääkauden jälkeen, tämä synnytti voimakkaita hyökyaaltoja, jotka hautasivat alleen kehittyneitä kulttuureita. Ilmeisesti sellainen oli myös Intian länsirannikolta meren pohjasta vuonna 2001 löytynyt rauniokaupunki.
Kaiken muuttava megatsunami voi syntyä ainakin kahdella tavalla.
Toinen mahdollisuus on, että se lähtee liikkeelle useimpien suomalaisten tuntemasta lomaparatiisista Kanariansaarilta. La Palman saarella sijaitseva Cumbre Viejan tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1949. Tutkijat huomasivat, että purkauksen seurauksena vuoren koko itäinen puoli siirtyi neljä metriä alaspäin suhteessa läntiseen ja romahtaisi kerralla ja yhtenä kappaleena mereen seuraavassa purkauksessa.
Tämä synnyttäisi useita tsunameja joiden rinnalla viime tapaninpäivän kauhut kalpenisivat. Yhdysvaltain itärannikolla asti tuho olisi käsittämätöntä ja totaalista.
Toinen tapa megatsunamin syntymiseen on mannerjäätiköiden nopea sulaminen ja kokonaisen jättiläismäisen jäätikkölohkon sortuminen mereen. Näin käy kirjassa Sarasvatin hiekkaa.
Risto Isomäki lohduttaa jälkisanoissaan, että oikeasti tämä ei ole uhka vielä tällä hetkellä, mutta se voi uhkaksi muuttua. Hän toteaa, että englantilainen tiedelehti New Scientist kirjoitti 25.12. 2004 päivätyssä numerossaan, että vuosi 2004 tullaan todennäköisesti muistamaan vuotena, jona mannerjäätiköiden nopea sulaminen alkoi.
Esimakua tästä saatiin, kun kaksi vuotta aikaisemmin Etelänapamantereella Larsen B -niminen jäähylly mureni yllättäen palasiksi. Viime vuonna havaittiin, että Antarktiksen mannerjäätä itäpuolella paikallaan pitävä Pine Island -jäätikkö oli alkanut ohentua kaksi kertaa nopeammin kuin aiemmin.
Mitä tällä kaikella sitten on tekemistä ydintuhon kanssa? Paljonkin.
Rannikoille rakennettuja ydinvoimaloita, käytetyn polttoaineen varastoja ja jälleenkäsittelylaitoksia ei ole suunniteltu kestämään tsunameja, saati sitten megatsunameja.
Risto Isomäen mukaan maailma olisi nyt kovasti toisenlainen, jos tapaninpäivän tsunami olisi iskenyt vasta kymmenen vuoden kuluttua. Silloin se olisi vyörynyt yli Kalpakkamin ydinvoimalan Tamil Nadussa Intiassa. Yksi murtuma rakenteilla olevan hyötöreaktorin jäähdytysjärjestelmässä ja tuloksena olisi voinut olla tuhatkertainen Tshernobyl.
Onneksi Kalpakkamin ydinvoimalasta oli valmiina vasta betonilaatta.
”Jos ilmastonmuutoksia aletaan torjua suurisuuntaisella ydinvoiman lisärakentamisella ja ydinvoimalat rakennetaan pääsääntöisesti valtamerten ranta-alangoille, on täysin mahdollista, että me kaikki jonakin päivänä kuolemme tämän valinnan takia”, Isomäki kirjoittaa.
Risto Isomäki on helppo leimata taas yhdeksi maailmanlopun ennustajaksi, mutta valitettavasti hänellä on näyttöä oikeaan osuneesta ennustamisesta. Viisi vuotta sitten ilmestyneessä romaanissa Herääminen tuhon laittoi liikkeelle Siperian ikiroudan sulaminen.
Tmän vuoden suurin ja tärkein uutinen on ollut se, että ikirouta on alkanut todella sulaa ja siitä vapautuva metaani aiheuttaa niin suuret hiilidioksidipäästöt, että ratkaiseva kynnys on ilmeisesti ylitetty. Ilmaston lämpenemistä ei voi enää pysäyttää pelkästään sillä, että ihmiset lopettavat päästöt kokonaan.
Sarasvatin hiekkaa rakentaa siis jännityksensä kuolemanvakavasta aiheesta, joka on valitettavasti tosi.
Lisäksi Sarasvatin hiekkaa on äärimmäisen taitavasti kirjoitettu jännitysromaani, jossa on ilmastokatastrofin lisäksi monia muitakin tasoja. Todellisuuteen pohjaavan jännityksen mestariteoksia kirjoittanut Ilkka Remes jää kyllä nyt kakkoseksi, sillä puhtaana kirjailijana Isomäki on aika yksitotista Remestä taitavampi. Lisäksi Isomäki osaa jopa luontevammin ujuttaa vakavan sanomansa kirjan juoneen
Miellyttävää Risto Isomäen kirjoissa on myös se, että ne eivät ole tyyppiä ”vain yksi mies voi estää maapallon tuhon”, vaan hänellä avainasemassa on ryhmä tiedemiehiä ja -naisia. Naisilla on näissä jännäreissä iso ja miesten kanssa tasavertainen rooli.
Sarasvatin hiekkaa on todella pelottava kirja, mutta kuten Risto Isomäki loppusanoissaan toteaa, vielä on aikaa. Siksi eduskunta voisi jättää tuhlaamatta rahat ensi helmikuun perinteiseen kansanedustajien oopperailtaan ja käyttää ne tämän kirjan ostamiseen kaikille kansanedustajille, korkeille virkamiehille ja etujärjestöjen avainhenkilöille.
Kirja olisi myös saatava nopeasti käännetyksi tärkeimmille kielille ja jakoon mahdollisimman laajasti maailmalle. Sarasvatin hiekkaa voi olla vuoden tärkein romaani koko maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti