Julkaistu Kansan Uutisissa 14.1.2005.
Håkan Nesserin kuudes Van Veeteren -romaani melkein kokonaan ilman Van Veetereniä. Lupaavaa. Rikoskirjallisuuden ärsyttävimpiin hahmoihin kuuluva poliisi hoitaa virkavapaalla antikvariaattiaan ja vain piipahtaa laukomassa tylsiä viisauksiaan ja osoittamassa kirkasta älyään.
”Poliisityö on kuin elämä. Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia siitä on hukkaan heitettyä.” Kyllä on syvällistä.
Ilman Van Veeterenin häiritsevää panostakin Nesserin kirja on jälleen kerran latteuksien juhlaa. Mistä ihmeestä tämä mies on palkintonsa ansainnut?
Håkan Nesser osaa kyllä käynnistää dekkarinsa kiinnostavasti. Melkein aina niiden alkuasetelma on kutkuttava, niin nytkin. Neljä eläkeläismiestä voittaa arpajaisissa ja juhlistaa menestystään paikallisessa ravintolassa. Yön aikana yksi miehistä puukotetaan sänkyynsä ja toinen katoaa jäljettömiin. Kellään ei tunnu olevan mitään murhattua vanhusta vastaan.
Seuraa 200 sivua tavanomaista poliisiromaanien tutkintaa. Intendentti Münsterin johdolla kuulustellaan, pähkäillään rikospaikalla ja murehditaan poliisikunnan henkilökohtaisia ongelmia.
Kirjan viimeisen kolmanneksen alkaessa tapahtuu lievästi kiinnostava käänne, kun murhaaja ilmoittautuu.
Sitten aletaan ennalta arvattavasti penkoa uhrin menneisyyttä ja löytyy juuri se, minkä arvata saattoikin.
Ruotsalaisen rikosromaanin juhlat ovat takana. Håkan Nesser on niiden juhlien yliarvostetuin kirjoittaja.
Münsterin jutussa - yllätys, yllätys - menneisyyden haamut paljastuvat murhan motiiviksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti