Tyhjästä putkahtanut Ilkka Remes pelasti kaksi vuotta sitten jännityskirjojen ystävien syksyn. Kuvitteelliseen kansandemokraattiseen Suomeen sijoittunut romaani Pääkallokehrääjä oli vuoden tyylikkäin trilleri, myös verrattuna alan kansainvälisten huippunimien teoksiin.
Kirjaa lukiessa tulivat mieleen myös pahat aavistukset: Saadaanko tätä lisää, ja jos saadaan, niin pystyykö suomalaiskirjailija säilyttämään tasonsa.
Kahdessa vuodessa nimestä Remes on tullut suomalaisen laatujännityksen symboli. Viime vuonna ilmestynyt Karjalan lunnaat ja tämän syksyn uutuus Pedon syleily (WSOY) ovat hellyttäneet piinkovat kriitikotkin ylistyslauluun.
Itse olen sitä mieltä, että kahden vuoden takaiset epäilykset olivat osin aiheellisia. Pääkallokehrääjä asetti riman kerralla niin korkealle, ettei Ilkka Remes ainakaan toistaiseksi ole sille toista kertaa yltänyt.
Ilkka Remes on mestari keksimään hurjia trillerin aiheita Suomen lähihistorian suurista käänteistä. Pääkallokehrääjässä hän kehitti Suomelle vaihtoehtoisen historian. Entä jos Tali ja Ihantala olisivat murtuneet kesäkuussa 1944 ja Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen?
Karjalan lunnaissa taas suurvaltajohtajien Helsingin huippukokouksesta alkaa tapahtumasarja, jossa suomalaissyntyinen nainen kiristää ei enempää eikä vähempää kuin Karjalan takaisin.
Tähtäimessä Mannerheim
Pedon syleilyssä eletään sotavuosia. Vuonna 1942 sveitsiläisen henkilöllisyyden turvin Helsingissä elävä venäläisvakoilija saa tehtäväkseen marsalkka Mannerheimin murhan. Pian tehtävä perutaan, sillä tarjolla on vieläkin suurempaa riistaa.
Kolmikymppinen Ilkka Remes on jälleen kerran tehnyt kirjansa kanssa huolellista taustatyötä. Hän kuvaa sodanaikaista Helsinkiä kuin olisi itse ollut paikalla. Uskottavaa on myös saksalaisten tuskailu venäläisten salakirjoitusviestien avaamisessa.
Mutta toisin kuin kahdessa ensimmäisessä kirjassa, Pedon syleilyssä jännityksen rakentelu on perin vaivalloista eikä toiminta lähde lentoon, vaikka kirjailija ilmiselvästi tavoittelee aste asteelta tihenevää tunnelmaa.
Kirjassa on myös useita epäuskottavia käänteitä. Hyökkäisisikö paljastumistaan pelkäävä vakoilija todella yön pimeydessä hänet ehkä tunnistavan miehen kimppuun ja puhkoisi tältä silmät rautanaulalla?
Myös Sveitsin suurlähetystön sihteeri lähtee kovin kepeästi ottamaan omin päin selvää siitä, onko Suomessa asuva sveitsiläinen valokuvaaja todella se, mikä väittää olevansa.
Kokeilua tyyleillä
Ilkka Remes on suomalaisissa oloissa menestyskirjailija, mutta samalla hän tuntuu vielä ottavan tuntumaa jännityskirjallisuuden eri tyyleihin.
Karjalan lunnaat kulki kuin luotijuna, kuten on tapana sanoa. Vauhti oli alusta loppuun hurja ja ruumiita syntyi tasaisin väliajoin. Kirjan nuoren naispäähenkilön mieltä se ei tuntunut kuitenkaan vaivaavan.
Pedon syleilyssä Remes etenee hitaasti. Marc Denantouna esiintyvän vakoilijan suomalainen vaimo, hänen perheensä ja muut sukulaiset esitellään perinpohjin. Ja heitähän riittää.
Toisaalta Remeksen ihmiskuvaukselle pitää antaa kiitosta silloin, kun se ei mene liiallisuuksiin. Hänen henkilönsä tuntuvat aidoilta ihmisiltä, eivät sellaisilta haavoittumattomilta lihaskimpuilta kuin lajityypin sankarit yleensä.
Henkilöjen taustoittaminen nosti kuiville Karjalan lunnaat. Sen päähenkilön Maria Fillmoren äärimmäiset teot olisivat ampuneet täysin yli ellei Remes olisi kehittänyt hänelle pitävää taustaa.
Pedon syleilyn monet henkilöt monenlaisine ominaisuuksineen vievät kuitenkin liikaa huomiota itse pääasialta.
Poikkeuksena kuitenkin venäläisvakooja Marc Denantoun kuvaus. Onnellisen perhe-elämän suojissa kaksoiselämää viettävän agentin ristipaineet ja tuska kahden maailman välillä ovatkin yksi kirjan kantava teema.
Pedon syleily on hyvä suomalaiseksi jännityskirjaksi.
Mutta kun kirjoittajana on Ilkka Remes, se ei riitä. Hän on osoittanut hallitsevansa jännitysviihteen sen korkeimmalla tasolla. Siksi Remekseltä on lupa odottaa jatkossa parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti