Amy Gutman: Vuosipäivä. Suomentanut Heikki Kaskimies. 426 sivua. Tammi.
Julkaistu Kansan Uutisissa 28.5.2004.
Miten kihelmöivä asetelma onkaan luotu jännityskertomukseen Vuosipäivä. Yli sadan naisen murhasta teloitettu sarjamurhaaja Steven Gage tai hänen haamunsa tai joku lähipiiristään muistuttaa itsestään Gagen kanssa tekemisissä olleille teloituksen viidentenä vuosipäivänä. Hyvää vuosipäivää toivotetaan Gagen entiselle tyttöystävälle, asianajajalle ja hänestä kirjan kirjoittaneelle naiselle.
Ja voi miten suuri pettymys on Vuosipäivän toteutus. Pitkäpiimäisin, jaarittelevin ja teennäisin jännäri, mitä on käteen sattunut. Amy Gutman on kaiketi suunnannut jännärinsä naislukijoille, sillä satunnaisen jännityksen kehittelyn sijaan pääosissa on henkilöiden ihmissuhdemössö. Sitä vatvotaan välillä kymmeniä sivuja ilman, että tarina etenee mihinkään.
Ai, että Gutman syventää henkilökuvausta? No, ehkä hän yrittää, mutta ei onnistu. Henkilöt ovat tavattoman mielenkiinnottomia. Edes siinä vaiheessa, kun kirjan sankari kamppailee hengestään lopputaistelussa, en jaksanut jännittää Callie Thayerin kohtaloa. Koska arvasin, että viime hetkellä hän pelastuu kuitenkin kuin ihmeen kaupalla.
Jaksoin kuitenkin lukea Vuosipäivän loppuun, koska halusin saada selville, miten Amy Gutman ratkaisee laatimansa asetelman, jossa kuollut mies kostaa haudan takaa. Ei olisi kannattanut. Loppuratkaisu on suoraan sanottuna pökkelö.
Tuntuu siltä, että Vuosipäivä on venyttämällä venytetty lähes 450-sivuiseksi. Sen lyhyempiä amerikkalaiset trillerit eivät kai voi olla. Jonkilaista tolkkua kirjaan olisi saanut, jos sitä olisi toimitusvaiheessa lyhennetty noin 200 sivua. Olisi edes napakka trillerin yritelmä. Nyt se on vain tekijänsä mielikuvituksettomuudesta kertova puolitekoinen jännäri, puolitekoinen Hertta-kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti